Ei ole tavatonta kuulla Kanye Westin uudempien ystävien arvelevan hiphopin kirkkaimman tähden nousseen parrasvaloihin tyhjästä. Ennen The College Dropoutia (2004) West kuitenkin tuotti No I.D.:n mentoroimana vuosia biittejä, seurasi Commonin kehitystä aitiopaikalta ja esiintyi vähä vähältä tärkeämmissä osissa Jay-Z:n ja Dame Dashin Roc-A-Fella -yhtiön sointia määrittelevänä teknikkona. Moneen otteeseen collegen keskeyttämistä kommentoinut West on vihdoin omillaan, sillä on koittanut valmistumisen aika: Graduation on yksiulotteinen mutta voitonriemuinen dokumentti juhlitun tuottajan ja mc:n taipaleesta.
Kun Kanye West nousi erottuvimpien populaari-ilmiöiden joukkoon, varjoon jäi ainakin kaksi seikkaa, jotka ovat aiheuttaneet hänen alkuperäisessä yleisössään ristiriitaisia tuntemuksia. Ensiksikin hän oli vielä vuosi, pari sitten takelteleva, epätasapainoinen mc, jonka laulullisesta tyylistä olivat iskevyys ja jämäkkä ajoitus kaukana. Sitä eivät tyylipoliisit sulattaneet, vaikka vaikutelma syntyikin osin väkevien kontrastien takia: Westillä oli kunnia esiintyä levytysuransa alusta asti huomattavimpien kollegojensa rinnalla. Siitä huolimatta hän selvisi hyvin ja synnytti itseriittoisuudessa ja mahtipontisuudessa ainutkertaisen julkisen hahmon.
Toiseksi tähden eleissä terävöityi keskiluokkainen tausta, ja totunnaisemmista lähtökohdista kertovien aikalaisten rinnalla Westin frakit sekä Louis Vuitton -pakkomielle kummastuttivat. Kanye oli alusta asti outo lintu, jonka status Roc-A-Fellan suojissa oli ristiriitainen ja kuumeisesti debatoitu.
Kaksi vuotta Late Registrationin (2005) jälkeen on vaikeaa kuvitella maailmaa ilman Westiä. Hän on mc:nä kokeneempi, sulavampi ja selkeästi vahvuuksiinsa keskittyvä osaaja, joka ei ota raskasta kontaktia mutta pitää kuuntelijan otteessaan. Hänen kadenssinsa on pakottamaton; ajoitus on napakka, ja paikoin äärimmäisen latteat riimit virtaavat niin luontevasti ja yksityiskohtaisesti, että menestyksen ilo välittyy vastahakoisellekin kuulijalle.
Tuottajana yllättäen sähköistynyt West on ottanut asteen etäisyyttä uransa kivijalkoihin eli nopeutettuihin soul-sampleihin ja kokeillut turvallisissa raameissa uudenlaisia soundeja uhraamatta lähestyttävyyttään. Kaikki, jotka ovat mietiskelleet, mikä Kanyen ja Jay-Z:n suhde on, saavat lisää ajateltavaa levyn päättävällä Big Brotherilla, joka ei onneksemme viittaa tosi-tv:hen vaan Jayhin.
Basement Jaxx- ja Steely Dan -samplet, oivaltavat referenssit ja moduloidut syntetisaattorit moninkertaistavat Westin viiteavaruuden, ja hän onnistuu pakenemaan nurkasta, johon oli itsensä ahdistanut. Uran ytimekkäin levy esittelee vanhan menetelmän tekniikoineen, mutta myös kokonaan uudenlaisen lajitelman vaikutteita ravesta houseen ja krautrockiin. Ne päivittävät eilispäivän oivallukset 2000-luvulle.
