Kanye Westin viides albumi rakentuu tarttuvista biiseistä, kekseliäistä sampleista sekä provokatiivisista, asiapitoisista ja hauskoista lyriikoista, aivan kuten mikä tahansa hyvä hiphop-albumi. My Beautiful Dark Twisted Fantasyn suurin onnistuminen piilee kuitenkin siinä, että ollakseen megatähden tähtitieteellisellä budjetilla hioma kunnianhimoinen teos, välittyy albumista ilahduttavan paljon inhimillisyyttä. Kanye todella tuntuu sylkevän jokaisen biitin ja rivin sielunsa erikoisista sopukoista, ja tuotannossa on onnistuttu säilyttämään riittävästi raakuutta, yllätyksiä ja spontaaniuden tunnetta.
Albumin keskipisteeksi nousee single Runaway, josta kuullaan yhdeksänminuuttinen veto. Biisi alkaa paljaalla pianon pimputuksella, jonka päälle paksu biiti jysähtää kuin taivaista. Leppoisasti mutta vastustamattomasti etenevä raita nostaa maljan kaikille douchebageille, scumbageille, assholeille ja jerkoffeille ennen päättymistään pitkään vocoderjamitteluun.
Power yhdistää hauskan afromusiikkisamplen erittäin tunnistettavaan pätkään King Crimsonin 21st Century Schizoid Mania. Pehmeän Blame Gamen puolestaan läpäisee Aphex Twiniltä sämplätty kaunis pianomelodian pätkä. Pätkä Bon Iverin jo valmiiksi vocoderin läpi vedettyä, herkkää ja hidasta Woods-kappaletta saa puolestaan luvan toimia nopeatempoisen ja tanssittavan Lost In The Worldin keskipisteenä. Black Sabbathin Iron Manin melodiaa Kanye lainaa Hell Of A Lifella todetakseen: ”No more drugs for me/pussy and religion is all I need.”
Fiittajia riittää. Jay-Z vierailee usealla raidalla, persoonallinen Nicki Minaj vetää hengästyttävän säkeistön Monsterilla ja John Legend lainaa pehmeää ääntään Blame Gamen kertosäkeeseen. Oma lukunsa on Chris Rockin vetämä monologi Blame Gamen lopussa: rivo ja hykerryttävän hauska kohtaus on hieno esimerkki melkoiselta douchebagilta itsekin vaikuttavan Kanyen huumorintajusta ja itseironiasta.
