KEMIALLISET YSTÄVÄT: Kellari juniversumi

Aluksi haluan varoittaa: jos musiikki on mielestäsi jonkin soivan rakenteen tai instrumentin mahdollisimman osaavaa hallintaa, älä sijoita viimeisistä siemenperunoistasi saamiasi rahoja tähän levyyn. Jos puolestasi katsot, että musiikin tehtävänä on vangita ja välittää hetkiä ja tunnelmia, saattaa Kemiallisten Ystävien uutuus olla juuri sinua varten.

Jan Anderzenin luotsaama soitannollinen häröily-yhteisö tekee musiikkia, joka saattaisi tehdä pahaa jälkeä supermarketissa makkaran oston taustamusiikkina.

Kemiallisten Ystävien yksinkertaisista aihioista liikkeelle lähtevät akustis-elektroniset numerot junnaavat sen verran oudoissa moodeissa, että ne istuvat sangen heikosti nykypopille ominaiseen välitöntä nautintoa korostavaan ajatteluun. Ystävien musisointi ei sinänsä ole mitenkään ennen kuulumatonta tai edes järkyttävän omaperäistä: se on ainoastaan sangen herkullisessa epäsynkassa oman aikamme kanssa.

Tällaista kokeellis-naivistista folk-meditaatiota tehtiin aikanaan ainakin Saksassa ja Ruotsissa paljon. Akustinen ja primitiivinen ilmaisu soi Kellari juniversumin punaisena lankana, jota ajoittaisilla sähkön surahduksilla ja ufo-manipulaatiolla sopivasti sotketaan. Irrallisia kappaleita en tässä tapauksessa lähtisi lainkaan ruotimaan, koska tällainen musiikki joko seisoo tai kaatuu kokonaistunnelman tasolla. Kemialliset Ystävät operoi hankalalla ja haastavalla alueella: mahdollisuudet on todella virkistävään ja mieltä hyväilevään vaihtoehtoilmaisuun, mutta opiskelijamaista tekotaidepaskaa kupliva suo ei ole sekään kaukana.

Omassa päässäni nämä ei-mistään tai kaikkialta tulevat "kansanlaulut" toimivat hyvin kierroksia hidastavana äänikylpynä. Taivas ja meri, yhteen sulautuneina- ja Amerikka- kappaleiden tyyliset selkeämmin folk-soinnilla pelaavat osuudet vääntävät erityisen tehokkaasti jäseniä lootusasentoon ja silmiä umpeen. Mahtavaa, että nuorisossamme on näinkin outoja voimia liikkeellä.