Voi sitä mouhotusta, kun The Knifen Deep Cuts (2003) aikoinaan julkaistiin. Minusta se kuulosti tylsän synapopin ja keinomakeutetun trancen sekasiitokselta. Levyllä oli yksi biisi ja siitä maanmies José González teki mainoshitin. Silent Shout -kiekkokin (2006) meni jotenkin ohi heti, kun avausbiisi loppui. Samoin kävi viime vuonna Fever Rayn levylle.
Kun tämä Charles Darwinin elämää käsittelevää oopperaa varten sävelletty levy julkaistiin, jengi oli huonona kuin Chad Kroger kohdattuaan ruokakaupassa maustekurkun. Kun fanit alkoivat viljellä termejä, kuten “kuuntelukelvoton” ja “tekotaiteellinen”, minua alkoi kiinnostaa. Jos tekotaiteellisuus ärsyttää linnunnokkanaamareita käyttävän bändin fanikuntaa, asiaan on tutustuttava.
Miten kävi? Tomorrow, In A Year on todella hieno teos, joka toimii kohtalaisen hyvin irrallisena kokonaisuutena ja sisältää monta The Knifen tähän mennessä upeinta kappaletta. Tätä levyä täytyy myös arvostaa rohkeana irtiottona, jolla on hyvät mahdollisuudet tehdä orkesterista pitkällä aikavälillä huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus kuin mitä se on tähän saakka ollut.
Minua alun maalailu ja rutina viehättävät, mutta ymmärrän, että se voi olla monille raskasta. Jos luontaisesti perverssistä kontekstistaan irroitettu oopperalaulu häiritsee, se on seuraava sudenkuoppa. Viimeistään Ebb Tide Explorerin kohdalla pitäisi nähdäkseni ihan keskiverto The Knife -faneillakin alkaa hiukan helpottaa. Variation Of Birds on harvinaisen onnistunut poplaulun ja metelin yhdistelmä ja parin atmosfääripalan jälkeen seuraava Annie’s Box on puhdas poplaulu, varsinkin vaihtoehtoisella lauluraidalla varustettuna. The Height of Summer ei ole yhtään oudompaa kuin Björk.
En ymmärrä reaktioita tähän levyyn, sillä vetäähän esimerkiksi Sunn0))) laadukkaalla huumorimusiikillaan Tavastian lähes täyteen. Mikä tällä levyllä on sellaista, joka raa’asti rikkoo sitä vastaan, minkä käsitämme musiikkina tai edes populaarimusiikkina? Ei mikään.