Kotiteollisuus taitaa olla viimeisiä suomalaisia rockyhtyeitä, jotka pääsivät lopulta nauttimaan suomalaisen levybisneksen pitkäjänteisyydestä ja kaverihengestä. Toki edelleen tietyt levy-yhtiöt julkaisevat tasaiseen tahtiin levyjä kuuroille korville, mutta epäilen, ettei tänä päivänä kenelläkään ole pokkaa julkaista samalta yhtyeeltä kolmea albumia, jotka menevät ilmestyessään ohitse jälkiä jättämättä.
Kukaan olisi tuskin Atte Blomia syyttänyt, jos Lappeenrannan nuorille taiteilijanaluille olisi debyytin jälkeen näytetty ovea. Mutta riski kannatti: Aamen (1998) oli uutena alkuna täystyrmäys. Heti seuraavana vuonna ilmestynyt Eevan perintö petrasi parilla pykälällä tuoden ilmaisuun enemmän sävyjä kuin myöhemmän tuotannon pohjalta voisi kuvitellakaan.
Tomusta ja tuhkasta (2000) toi ensimmäiset hitit, joista Jos sanon osoittaa idioottimaisuudellaan olevansa ajaton. Bändin nynnyin biisi Kädessäni kuulostaa yhä karsealta Don Huonojen perässä laahaamiselta.
Kuolleen kukan nimi (2002) oli Kotiteollisuuden käännekohta hyvässä ja pahassa. Sillä se löysi itseluottamuksen ja toimivan kaavan ilmaisulleen. Siitä lähtien pyhä kolmiyhteys Hynynen-Hongisto-Sinkkonen on tehnyt sinnikkäästi samaa levyä uudelleen ja uudelleen.
Murheen mailla 1996-2007 on väistämätön kokoelma, jota pantattiin kiitettävän kauan. Kolmelle cd:lle on sisältöä louhittu hiteistä, b-puolista ja julkaisemattomien kappaleiden kultaisesta pöytälaatikosta. Materiaalin määrä ei suinkaan ole ongelma. Sen horjahteleva taso kylläkin. Sinkkujen kakkosraidat ovat Kotiteollisuudella harvoin olleet albumibiisien veroisia, mutta poikkeuksiakin tietysti löytyy. Mikko Karmilan Tappava pila remix Valtakunnasta tuo alkuperäiseen versioon tylyyttä, jota leppoisiksi tiedetyt karjalaisukkelit eivät enää kehtaa tosissaan olla.
Ymmärrän, että myöhäisheränneille faneille Hullu Ukko ja Kotiteollisuus -levyn (1996) biisit ovat tärkeitä kuulla, mutta laadullisesti ne eivät olisi uusintajulkaisua ansainneet. En siis suosittele pulittamaan sataa euroa albumista Huuto.netissä. Mutta voi kiesus, kuinka hyviltä bändin hitit kuulostavatkaan! Nyt jos koskaan olisi ollut paikka kylmälle ”rahat pois” -tyyliselle best of -kokoelmalle.
Kokoelman kasanneelle tiimille vitsaa paketin kalseasta ulkoasusta. Edes alkeellinen historiikki ja kappaleiden lähdetiedot eivät olisi olleet liikaa vaadittuja. Silloin olisi rumien äijien kuvillekin ollut vähemmän tilaa.
