KOTITEOLLISUUS: Sotakoira

KOTITEOLLISUUS
Sotakoira
Megamania

Kahden sukkapuikon työntäminen pistorasiaan on huono idea. On myös erityisen huonoja ideoita, kuten Pohjanlahden ylittäminen kumiveneellä. Kolmannen ryhmän muodostavat sellaiset ideat kuin liikkuminen Mexico Cityn syrjäkujilla neljän ja puolen promillen humalassa tai levyllinen Kotiteollisuuden tekemiä covereita suomirockin klassikoista.

Lienee turha tähdentää, mihin epäilykseni perustuu. Sotakoiralle kun on valikoitunut kappaleita, joiden suurin viehätys piilee nimenomaan alkuperäisten tulkintojen hetkessä, eikä sellaisten versiointi ole kiitollinen tehtävä kenellekään. Kotiteollisuudella on toki oma mieleenpainuva ja tunnistettava soundinsa, mutta Eppu Normaalin tai Terveiden Käsien levytyksillä piilevää tunnelmaa se ei ole omassa tuotannossaan koskaan kyennyt saavuttamaan.

Aivan olankohautuksella Kotiteollisuus ei kuitenkaan ole valmis kuuntelijaa päästämään. Sotakoira on oletettua kaksijakoisempi; huteja on lyöty molemmin puolin, mutta pääseepä siinä tohinassa muutama osumakin yllättämään. Siinä missä Onnellinen perhe (Ne Luumäet) ja Rakkauslaulu (Juliet Jonesin Sydän) taittuvat alkuperäisiä kunnioittaen lähes itkettävän huonosti laulettuina, Kari Peitsamo -laina Karhujen talo paljastaa koko yhtyeestä puolia, joiden olemassaolosta en tiennytkään.

Nimikkoraita Musti Sotakoira (Kollaa Kestää) kuuluu sekin ansaitusti levyn parhaimmistoon. Tavaramarkkinoiden Kevät ei sen sijaan menisi läpi edes vitsinä, ei vaikka siinä kuinka nokkelasti laulettaisiin ”tytöt on tyttöjä.”