Kun yhtye julkaisee omaa nimeään kantavan albumin, ei heti voi mennä sanomaan, onko kyseessä niin sanottu uusi alku vai ainoastaan ideoiden täydellinen lopahtaminen. Koska Kotiteollisuuden kohdalla sen yhden idean loppumisesta syyttäminen olisi jo melko suoraa vittuilua, on lähdettävä siitä oletuksesta, että Kotiteollisuus on yhtyeelle uusi alku.
Ja kuinka ollakaan, sitä on rääväsuunkin hetkeksi hiljennyttävä. Kotiteollisuus on häkellyttävä levytys, eikä pelkästään siksi, että se esittelee yhtyeen uusissa, melko kirjavissakin vaatteissa. Siitä ei oikein osaa sanoa, onko Kotiteollisuudella nyt valittavana monestakin uudesta alusta vai onko yhtye oikeasti nyt täysin hukassa ideoidensa kanssa.
Kotiteollisuuden todellinen vahvuus, tanakka triosoundi, on edelleen läsnä, mutta sävellyspuolella yhtye ei toista itseään juurikaan. Se esittelee nyt osaamistaan laidasta laitaan – niin tyylillisesti kuin tasollisestikin – sortumatta silti täysin päämäärättömään sekoiluun. Jonkinlainen punainen lanka on sentään tallella, eikä Kotiteollisuudesta totta puhuen voisi erehtyä vaikka se soittaisi jazzia.
Jos Kotiteollisuudelta olisi osannut toivoa jotain tiettyä tapaa avata levy, seitsemän ja puoli -minuuttinen Hornankattila on juuri sellainen. Kappaleen häiriintynyt puolitempoinen poljento on omiaan jättämään loput yksitoista biisiä täysin arvailun varaan – vaikka ensimmäinen raivostuttava yhteisrallatus löytyykin heti seuraavasta. Sinkkulohkaisuna tuo Soitellen sotaan on tosin sekin melko harhaanjohtava, sillä levyn sympaattisten suomirock-kertosäkeiden joukosta löytyy ihan hyviäkin vaihtoehtoja. Vastaavasti monestakaan kappaleesta ei sitten löydy yhtä järkevää ja hahmoteltua riffiä kuin kyseisen raidan suoraan luuhun porautuva Rammstein/Slayer -viritys.
Lopullinen pohjakosketus otetaan jäätävässä Kylmä teräs -balladissa, jossa oikeastaan mikään ei ole kohdallaan – ja vastaavasti samoin keinoin toteutettu Itken seinää päin kiilaa vastoin kaikkia odotuksia levyn ehdottomaksi kruunuksi. Jos vielä vuonna 2011 joku – ja vieläpä Kotiteollisuus – onnistuu tekemään Murheellisten laulujen maan iänikuisesta tematiikasta virsimäisen, aidosti koskettavan ja toimivan hiturin, ollaan todellakin henkimaailman asioiden äärellä.
En osaa sanoa, kuinka Kotiteollisuuden fanit tähän suhtautuvat. Joka tapauksessa levy on rohkea veto ja siitä on nostettava yhtyeelle hattua. Kuten riittävästi yliampuvan paatoksellisessa päätösraidassa osuvasti todetaan, Taivas on auki.
