KOTITEOLLISUUS: Iankaikkinen

KOTITEOLLISUUS
Iankaikkinen
Megamania

Kotiteollisuuden pajalla on taas taottu tanakasti. Bändi ei ole jäänyt makaamaan tuleen kaupallisen voittokulun johdosta, vaan sen taiteellinen kunnianhimo marssittaa kuuluville jälleen uusia piirteitä. Pikemminkin Kotiteollisuuden saavuttama menestys tuntuu piiskaavan yhtyettä alati rankempiin ja synkempiin tunnelmiin.

Iankaikkinen toki tarjoilee reilut annokset leimallista Kotiteollisuutta muun muassa levyn avaavan Kivireki-kappaleen murskaavan paiskomisen muodossa, mutta toisaalta bändi lähestyy perin poikkeuksellisia näkemyksiä. Kaksin käsin on kuin U2:lta lainattu popahtava riffi, joka lähettää liikkeelle yllättävän kepeän melodian. Levyn päättävä Unilaulu puolestaan virittelee shamanistista rituaalitanssia. Hynysen sanoitukset tuntuvat tällä kertaa kuvailevan introvertteja näkemyksiä elämän raadollisuudesta. Paikoin ne vaikuttavat hämmästyttävän apaattisilta ja synkiltä. Ne ovat kovin lohduttomia ja tavattoman surullisia. Sanoittajana Hynynen on ollut vahvimmillaan mielikuvien synnyttäjänä. Nyt sanoituksista voi aistia osin suoraviivaisempaa lähestymistapaa, mutta toisaalta näin ne vaikuttavat entistä paljastavammilta.

Sanoitusten ja biisien välillä on ehkä tarkoituksellisiakin ristiriitoja, sillä musiikillisesti yhtye ei kaikkinensa tarjoile yhtä synkkää ”ranteet auki” -tematiikkaa, jos kohta sävellysten laajentuneet näkemykset saattavat jossain määrin hämätä. Esimerkiksi Tuonelan koivujen levollisen tunnelman ja melkein pirteän kertosäkeen vastakohtana teksti tuntuu liiankin painostavalta.

Ristiriitaisuudet kulminoituvat Pullon henkeen, joka on levyn vahvimpia raitoja. Kappaleessa pyydetään pirua tukahduttamaan pullon henki, mutta silti kuivia huulia hioo tuoppien tuoma toivo. Musiikin ja sanoitusten symbioosi vaikuttaa aluksi näennäisen yksisilmäisiltä, mutta teksteistä on löydettävissä myös jonkinlaista lohtua tai toivon kipinää.

Kaikkiaan Iankaikkinen tarjoilee kenties laajemman musiikillisen kirjon kuin bändiltä on koskaan kuultu. Silti yhtyeen kokonaisuudenhallintakyky pitää biisit selkeästi ruodussa. Vaikka ne levyn ”oudoimmat” kappaleet saattavat aluksi tuntua kummallisilta, niillä on selkeä tehtävänsä.