Pohjois-Ruotsista tulevan ja osittain suomensukuisen Laakson kakkosalbumi aiheuttaa levottoman olon. Muun muassa lauluntekijä Ed Harcourtin kanssa työskennelleen Jari Haapalaisen tuottama levy sortuu toistuvasti liki hysteeriseen yliyrittämiseen. Kun laulaja Markus Krunegård ampaisee lisäksi falsettiinsa aivan liian usein, vaikutelma on lievästi sanoen epämukava.
My Gods edustaa brittiläistyylistä modernismia, jossa kokonaisuuden hallinta on kuitenkin toista luokkaa kuin vaikkapa Musella. Leikkisällä High Dramalla Laakso pysyy kaukana draamasta ja Never Satisfied pyrkii hyödyntämään yliarvostetun Franz Ferdinandin rakastamaa raivostuttavan nykivää rytmiikkaa.
Albumin päättävällä Healing Forcella Laakso malttaa hieman hillitä itseään, mutta valitettavasti aivan liian myöhään. Jos yhtyeestä tulee Franz Ferdinandin ohella mieleen Sparks ja Paul Oxley’s Unit, niin joko bändissä tai kuulijassa on jotain vikaa.
