LAKE OF TEARS: The Neonai

Arvio julkaistu Soundissa 10/2002.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Ruotsalainen Lake Of Tears keikahti edellisellä levyllään kertaheitolla kokeilevammille urille, kun bändi innostui tunnelmallisemmista rock-ryhmistä.

Arvio

LAKE OF TEARS
The Neonai
Black Mark

Ruotsalainen Lake Of Tears keikahti edellisellä levyllään kertaheitolla kokeilevammille urille, kun bändi innostui tunnelmallisemmista rock-ryhmistä. Viidennellä levyllään yhtye palaa piirun verran takaisin metallisempiin fiiliksiin, mutta kieltämättä ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen puhuisi mieluummin popista kuin metallista. Siitä ei sentään ole epäselvyyttä, etteivätkö goottivivahteet olisi ne päällimmäisimmät ja juuri tunnelmaa luovat pohjavireet.

The Neonai on äärimmäisen kahtiajakautunut levy. Ensinnäkin siellä on täydellisiä napakymppejä. Return Of Ravens on kertakaikkiaan aseistariisuva takapotkukomppeineen ja yksinkertaisine melodioineen. Vain muutaman soinnun varassa kulkeva kappale on niin riisuttu, että kaikessa alastomuudessa sen luulisi hävettävän bändiä, mutta kun biisi ei tarvitse ympärilleen yhtään mitään enempää. The Shadowshires jatkaa samoilla linjoilla. Koskettimet kuljettavat kappaletta vaiheesta toiseen äärettömän yksinkertaisella kuviolla ja naivistisella soundilla, mutta se vain toimii. Ja näitä herkkuja riittää onneksi vielä lisää.

Mutta se toinen ääripää on myös hyvin vahvasti läsnä. Solituden kaltaiset keskitason alapuolelle jäävät slovarit ovat täydellisessä keskinkertaisuudessaan kokonaisuuden kannalta täysin turhia, koska ne vaikuttavat täysin irrallisilta ja niin perin ikäviltä lapsuksilta, kun joukossa sentään on täydellisiä helmiä.

Tuotannollisesti levy on mielenkiintoinen aluevaltaus. Bändi hyödyntää koskettimia lähinnä 80-luvulta tuttujen futurististen äänimaisemien mukaisesti. Perinteisten akustisten soittimien ja koskettimien yhteensulauma laulut mukaanlukien on harvinaisen kuulas ja puhdas. The Neonaita ei voikaan pitää perinteisessä mielessä ankarana tai rajuna levynä. Pikemminkin on kysymys kulkevasta romanttisviritteisestä kevytsynkistelystä. 

Lisää luettavaa