LAKE OF TEARS: Black Brick Road

Kahden edellislevyn pettymysten jälkeen ei keltaristiä vedelty salkoon edes bändin omalla pihalla. Forever Autumn oli niin vaisu ja haluton, että Lake Of Tears katsoi parhaaksi hajota. Pelkäksi sopimuksentäyttölevyksi paljastunut The Neonai työstettiin väkisin hajaannuksen tilassa. Soittokipinä syttyi uudelleen ajantappokeinoksi kaavailluissa treeneissä, ja Lake Of Tears yrittää vielä kerran.

Vaivihkaa mukaan livahtanut gootti-ilme sopii Lake Of Tearsille kuin nahkahousut maalaiskunnan baariin – ei oikein istu, eikä ilman väkivaltaa karkuun pääse. Avausbiisi The Graymen kuulostaa tönköltä 69 Eyesilta ja A Crimson Cosmosilla viekkaasti poksuneet boogiekuulat tuntuvat liian kaukaiselta muistolta. Onneksi goottiflirtti jää vain mausteeksi ja soitossa säilynyt pikkukaupungin poikien vaatimaton leima alkaa komistaa bändiä ja antaa sille luonnetta. Toisinaan se on myös kirous, sillä haaveillessaan yhtye kaipaisi litsareita poskille: toiminta nohevoituu heti, kun A Trip With The Moonissa vähän päräytetään. Ero ei ole iso, mutta tunnelmassa todella merkittävä.

Laiskaa kerrontaa, loivaa tarttuvuutta ja ujeltavaa urkua – kuudes levy hörhöilee itsensä Lake Of Tearsin parhaimmistoon. Luottaa ei voi kuitenkaan yhtään, sillä huojuvuutta ja romahdusvaaraa on yhä liikaa.