Bad Religionin 17. (!) studioalbumi soi edeltäjiään hieman raskaampana, aiheiltaan yhtä filosofisena, yhteiskunnallisena ja monimutkaisena kuin aina ennenkin, ja melodioiltaan melko onnistuneena. Teoriassahan Bad Religion veivaa noin kolmea kappaletta levystä toiseen, ja ne pienet erot muodostuvat sävelkynän terävyydestä. Tällä levyllä ei ole uutta Generatoria, ei ehkä edes uutta 21st Century Digital Boyta, reilu tusina keskitasoa pätevämpiä ja täysin bändin kuuloisia skeittipunkteoksia kylläkin, joissa laululinjat soivat yhtä notkeina ja puhtaina kuin 1980-luvulla konsanaan. Nimikappale sekä Old Regime -ralli nousevat bändin parhaimpien tuntumaan.
Kun musiikkinsa on isossa ja kapeammassakin kuvassa täysin samanlaista kuin aina, lisäansioita on etsittävä yhtyeen tematiikasta. Harmaantuneet punkpapparaiset ovatkin agendaltaan kenties ajankohtaisempia kuin koskaan: solisti Greg Graffinin sanoitukset hyökkäävät niin Yhdysvaltain hallintoa, valeuutisia kuin äärioikeiston uhkaakin vastaan. Aikamme on juuri nyt kypsin Bad Religionin sanomalle ja tehtävälle, siksi Age Of Unreason on vuoden keskeisimpiä julkaisuja.
