BAD RELIGION: The New America

Arvio julkaistu Soundissa 05/2000.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.
Odotukseni tämän levyn suhteen eivät olleet järin korkealla. Edellisestä hyvästä Bad Religion -studioalbumista eli Stranger Than Fictionista on sentään jo kuusi vuotta eikä The New America juurikaan muuta asiaa. Pohjanoteerauksen, eli kahden vuoden takaisen No Substancen se sentään selättää kevyesti.

Arvio

BAD RELIGION
The New America
Epic

Odotukseni tämän levyn suhteen eivät olleet järin korkealla. Edellisestä hyvästä Bad Religion -studioalbumista eli Stranger Than Fictionista on sentään jo kuusi vuotta eikä The New America juurikaan muuta asiaa. Pohjanoteerauksen, eli kahden vuoden takaisen No Substancen se sentään selättää kevyesti.
Täysiä ohilyöntejä levylle ei ole sattunut. I Love My Computer on aika lähellä, mutta hieno kertosäe nostaa senkin kuiville. Muutama ehdokas Bad Religion -klassikoiden joukkoon levyltä sitä vastoin löytyy. A World Without Melody ja Believe It toimivat komeasti, mutta milloin Bad Religion -levyille ilmestyi kitarasooloja? Lopetusbiisi Don't Sell Me Short on tyly, tehokas ja nopea. Kaikkea mitä hyvältä punk-rallilta vaaditaan. Ja siinä on levyn ainoa paikkansa ansainnut soolo.
Tyylillisesti levy ei vie yhtyettä eteenpäin. Onneksi, sillä en voi olla ihailematta miesten kykyä yhä löytää uusia melodioita kahdenkymmenen vuoden tahkoamisen jälkeen. Greg Graffinin hieno ääni on tallella, ja olen jopa kuulevinani siinä iän tuomaa syvyyttä. Perinteisesti hienot lauluharmoniat ovat tällä kertaa melko laimeita. Whisper In The Windin yllättävät folk-sävyt taitavat olla levyn tuottaneen Todd Rundgrenin vaikutusta.
Kyllä Bad Religion edelleen suuren osan jenkkipunkeista pesee, jos ei muuten niin ainakin backkataloogillaan. 

Lisää luettavaa