Rockin marginaalissa vuodesta 1975 lähtien myyräntyötä tehnyt Pere Ubu ei ole koskaan päässyt suuren yleisön suosioon. Siihen sen musiikki on ollut liian arvaamatonta ja omituista. Toisinaan laulaja-lauluntekijä David Thomas on pannut bändin telakalle ja keskittynyt erilaisiin soolovirityksiinsä. Yhtä kaikki, Raymond Chandlerin romaanin mukaan nimetty uutuus on jo 18. studioalbumi eikä suinkaan mikään väsähtänyt paluu rikospaikalle, vaan ehkä bändin kovin veto toistaiseksi.
Tyylillisesti hyvin teatraalinen kiekko vaalii raa’alla soundillaan Pere Ubun vanhaa avant-garagea, mutta lisää siihen uusia elementtejä niin, että jälki on yhtaikaa sekä klassista että erittäin tuoretta. Jos Thomasin omaperäinen ääni ja sen intensiivisesti kertomuksellinen ”dekkarilausunta” pitää alati otteessaan niin orgasmin viimeistelevät hänen ja muun yhtyeen ahkerasti viljelemät rumpukoneet ja syntikat, joita pää-Ubu käsittelee yhtyeessä aikanaan hurmanneen Allen Ravenstinen hengessä hyvin avantgardistisesti, musique concrète -tyyppisesti. Huiman dynaaminen ja intiimisti dramaattinen lopputulos on niin väkevä, että järki lähtee.
Chandler on oikeasti läsnä Thomasin tarinoissa, mutta kyllä niissä kuuluu myös beat-runous ja tietyissä intonaatioissa jopa Last Poets! Ja tietysti myös kunnianarvoisan Captain Beefheartin perintö.
Näillä eväillä pääsee minun vuoden 2019 parhaat -listalleni.
