Tamperelainen rockryhmä on edennyt urallaan kuudenteen pitkäsoittoonsa. Tuttua rockin, metallin ja industrial-elementtien sekoitusta on tarjolla, mutta osuvasti nimetyllä Neon Darknessilla yhtye soi ainakin omalla mittapuullaan aavistuksen synkempänä, tummasävyisempänä ja vakavampana.
Manzanan puristus oli jo edellisellä Silver Metal -albumilla (2018) erittäin tiukka, mutta Neon Darkness nostaa kierroksia ja tiukentaa otetta vielä piirun verran. Kappaleissa on vaihtelevuutta ja ennen kaikkea sellaista tarttuvuutta, mikä saa jopa muutamat albumin heikommatkin raidat (kuten turhan siirappinen Falling In Love Without A Warning) tai vähintäänkin niiden kertosäkeet jättämään muistijälkiä. Eniten hittipotentiaalia omaavat porautuvatkin sitten korvamadoiksi päähän päiväkausiksi ja niitä biisejä muuten riittää. Lisäksi soundimaailmassa on sopivassa suhteessa hiottuja ja hiomatonta pintaa.
Tuntuu hämmentävältä, miten näillä näytöillä Manzana ei nauti vielä suurempaa suosiota kuin se nyt tekee. Vaikkei musiikillisesti suoria yhtäläisyysviivoja voikaan toki vetää, niin eipä Neon Darkness kalpene yhtään vaikkapa Battle Beastin tai Beast In Blackin viimeisimpien albumien rinnalla.
