Levyarvio: Arvoituksellisia tarinoita, tylyjä soundeja – Riitaojan kolmas albumi on kuin psykologinen jännäri

Arvio julkaistu Soundissa 5/2022.
Kirjoittanut: Virpi Päivinen.

Arvio

Riitaoja
Maan alla ei tuule
Stupido

Kolmannen plattansa julkaiseva Riitaoja on muotoillut miehitystään ja panostaa entistäkin tummasävyisempiin tunnelmiin. Vähäeleiset sanoitukset hiipivät kavalasti ihon alle. ”Avaimet saat viimeiseen huoneeseen / Ja kun palaat, ethän kerro mitä näit” sanailee psykologinen jännäri Alhaalla tavataan. Siilitie-nimisessä viisussa tähdennetään: ”Minä tunnen ihmisiä, jotka tuntevat ihmisiä”. Pienistä irrallisista virkkeistä muodostuu tarinoita, joissa on arvoituksellisuuden tuntua.

Bändin musiikillinen viehätys perustuu vankkaan soittoon sekä tarkasti mietittyihin kuvioihin. Jokaikinen sointi on erityinen myös Maan alla ei tuule -levyllä. Antti Hämäläisen vahva tulkinta sitä vastoin tulee turhankin lähelle. Tämän lisäksi jotkin sanoista ovat väärällä tavalla karkeita. Huippubiiseinä erottuvat ambient dub -tehostein leikkivä Junissa sotien jälkeen sekä tylysoundinen Minne kätkit sen, joka istuttaa Trickyn kuiskivan laulutyylin yllättävän luontevasti suomen kieleen. Albumin kappaleet liimautuvat toisiinsa episodien tavoin luoden elokuvallisen kokonaisuuden. Vaikka juoni menettää välillä otettaan, on lopputulos reilusti plussan puolella.

Lisää luettavaa