Levyarvio: Bill Callahan kulkee läpi yksinäisyyden laakson – Karismaattinen laulaja-lauluntekijä häränsilmän tuntumassa

Bill Callahan
Shepherd In A Sheepskin Vest
Drag City

Monen nykyisen singer-songwriterin tausta on punkissa tai metallissa, mutta harvan huonoilla instrumenteilla soitetussa, ultra-lo-fissa ja instrumentaalissa kokeellisuudessa. Siitä lähtökohdasta pitkään Smog-nimellä toiminut Bill Callahan kuitenkin päätyi pääosin akustisiin, laulua ja lyriikoita painottavaan nykytyyliinsä, josta Shepherd In A Sheepskin Vest, kahdeksas albumi omalla nimellä, on loistelias esimerkki.

Jälki on poikkeuksellisen omaperäistä, vaikka siinä häivähdyksiä Nick Drakesta, Willie Nelsonista ja Leonard Cohenista kuulee. Sanoitukset ovat nerokkaita. Tämä on miehen levyistä henkilökohtaisin, mutta se ei tarkoita mitään päiväkirjaraportointia. Hänellä on taito sanoa muutamalla sanalla paljon, yksityiskohtiin menemättä.

Levyltä käy ilmi, kuinka mielissään tekijä on päästyään taas kiinni laulujen tekoon. Niitä onkin tässä peräti kaksikymmentä. Tavallaan paljastavimmasta päästä on ainoa lainakappale, kantritrad Lonesome Valley, jonka läpi “jokaisen on käveltävä yksin”.

Oma lukunsa on Billin karismaattisen rauhallinen baritoniääni, jota äänittäjä-miksaaja Brian Beattien lihava pystybasso, niukat rumpu- ja muutkin taustat (kalimba, banjo, marimbola) hienosti korostavat. Sen tyyni presenssi pakottaa kuuntelemaan. Kyllä tässä häränsilmän tuntumassa ollaan.