44-vuotias Bill Callahan ei ole tähti sanan missään merkityksessä, mutta laulajana ja lauluntekijänä hän on tehnyt jo pitkän päivätyön ja ansainnut maineensa vannoutuneen diggarijoukon suurena suosikkina. Callahan julkaisi toistakymmentä albumia Smog-nimellä, ennen kuin vuonna 2007 uskaltautui käyttämään levyjensä kannessa omaa nimeään. Niistä vuonna 2009 ilmestynyt Sometimes I Wish We Were An Eagle nousi eri puolilla maailmaa kriitikoiden vuoden parhaiden levyjen listalle.
Bill Callahanin taiteellinen kehitys on ollut hidasta ja varmaa. Smog-levyjä leimasi hauras lo-fi-soundi, ja vielä tänäkin päivänä Bill Callahanin levyt soivat intiimeinä, kuin suorana antiteesinä modernin radiopopin kompressoidulle ja kireästi täyteen ahdetulle äänimaailmalle.
Bill Callahan tuntee tarkasti omat ilmaisukeinonsa. Lämpimällä baritonillaan hän laulaa vähäeleisesti, ikään kuin sanoja hakien ja omassa rauhassaan mietiskellen. Soittimien jokainen ääni on loppuun asti harkittu. Vaikka Callahanin musiikilliset keinot pohjimmiltaan pitäytyvätkin
laulaja-lauluntekijäperinteen ytimessä, on hänen lauluihinsa alkanut suodattua hallittuja viitteitä niin bluesin, soulin kuin jopa jazzinkin suunnalta. Bill Callahan maalaa pienellä siveltimellä kauniita miniatyyrejä.
Apocalypse kuvaa kiertävän trubaduurin silmin tätä ristiriitojen täyttämää maailmaa. Se tuntuu sanovan, ettei taiteilijalla voi olla kuin yksi päämäärä: pysyä liikkeellä itse valitsemallaan tiellä.
