Joskus murretun konvention raunioilta pääsee vain keskelle toisia totunnaisuuksia. Brittitulokas Black Country, New Road murtaa terhakkaasti popmusiikin kaavoja, mutta sylttytehtaan savu seuraa silti revohkaa. Kiinnittäessään freejazzin tajunnanvirtaistamaa muotokäsitystään postpunkin viitekehykseen yhtye tulee lähinnä päivittäneeksi Laughing Clownsin sointia 2020-luvulle.
Konseptin sijasta debytantin innovatiivisuus punnitaankin sen kyvyssä hallita ja törmäyttää tunnelmiaan. Parhaimmillaan, esimerkiksi klezmer-viittein kirjottuna, ilmaisu virtaa elävänä, reaktiivisena ja sopivan häiritsevänä. Osatekijöitään suuremmaksi For The First Time kirkastuu kuitenkin vain paikoin. Hanakasti tukkiutuvan äänikuvan, hapettoman rytmiikan ja teatraalisen kollektiivisuuden pintaväreet lanaavat helposti syvempien tunnelmien yli, eikä neuroottisista spoken word -purkauksistakaan ole aina kiintopisteiksi.
Yhtyeen varsinainen ongelma liittyy kuitenkin formaattiin. Tallenteeksi jähmetettynä musiikki alkaa liian nopeasti tuntua arvattavalta, vajaamittaiseltakin, vaikka sen pitäisi saada elää ja kasvaa jatkuvana prosessina. Havainto on harmillinen. Kun levy mieltyy pandemiasulkujen keskellä lähinnä lupaukseksi huippuluokan live-esityksestä, humisee sen raidoilla metsässä kaatuvan puun yksinäisyys.
