Levyarvio: Hiljaisuutta kohti – Black Country, New Road säästelee soittajiaan ja piilottelee potentiaaliaan

Arvio julkaistu Soundissa 1/2022.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Black Country, New Road
Ants From Up There
Ninja Tune

Nuori lontoolaisbändi Black Country, New Road aiheutti debyytillään ihastusta ja myös hämmennystä. For The First Timen (2021) klezmerinä kieppuneen avauksen jälkeen levyn haastavuus paisui lähes hengästyttäviin mittoihin. Ants From Up There ei sisällä edeltäjänsä veroista yllätysmomenttia, mikä ei vähennä levyn äärellä koettavaa kummastusta.

Peräti septettinä musisoiva Black Country, New Road on soitossaan yllättävän säästeliäs. Bändi soi vain harvoin koko potentiaalisessa komeudessaan. Aivan kuin pyrkimyksenä olisi testata kuinka niukkaa ison kokoonpanon sointi voi olla. Biisien rakenne toistuu kaavamaisena, kun instrumentaatiota lisätään lähes mykkyyteen saakka hiljaisten alkujen jälkeen vähin erin. Toinen albumia yhdenmukaistava tekijä on Isaac Woodin Lambchopin Kurt Wagnerin syvyyttä lähestyvä lauluääni. Woodin aivoitukset tosin jäävät pääosin mysteereiksi, mutta jotain omasta ajastaan kertovat Billie Eilishin tyylin mainitseminen kahdessakin kappaleessa ja Basketball Shoesin selväsanaisena unelmoiva rakkaudentunnustus brittilaulaja Charli XCX:lle.

Black Country, New Road vyöryy vasta viime minuuteilla täydellä voimallaan kohti dramaattista kliimaksia.

Matemaattisen toistoisena avautuva puhallinvetoinen Intro johtaa levyn yleisilmettä ajatellen lähes zappamaisen railakkaaseen spagettitestiin. Aivan kuin Chaos Space Marineen yritettäisiin ahtaa kaikki tarjolla olevat ideat ja vielä vähän lisää. Biisissä vilahtaa niin kabareemaisuutta kuin varhaisen Arcade Firen sävyä. Osalle muusikoistaan Ants From Up There antaa vaikuttavia soolospotteja. Surumielinen instrumentaali Mark’s Theme on Lewis Evansin kaunis saksofonibravuuri ja niinikään murheellisena alenevan melodiakulun omaava Snow Globes sallii rumpali Charlie Waynen villiintyä.

Ants From Up Theren paikoin teatraalisuuteen äityvä ja lopulta kapea-alaiseksi osoittautuva kokeellisuus saa lopullisen täyttymyksensä yli 12-minuuttisessa päätösraidassa Basketball Shoes. Tavallistakin pidemmän virittäytymisen päätteeksi Black Country, New Road vyöryy vasta viime minuuteilla täydellä voimallaan kohti biisin dramaattista kliimaksia.

Lisää luettavaa