Levyarvio: Country ulos, AOR sisään – Sturgill Simpson tipahti epäkiinnostavuuden välitilaan

Sturgill Simpson
Sound & Fury
Elektra

Taitaa vika olla minussa. Kiinnyin Sturgill Simpsonin Metamodern Sounds In Country Music -levyyn (2014) ja ajattelin, että tämä olisi meidän yhteinen juttu. Mutta country olikin vain yksi kehitysvaihe. Sturgill halusi kasvaa ja kokeilla siipiään artistina. Ongelma on se, etten pettymykseni läpi osaa kuulla hänen uutta suuntaansa askeleena eteenpäin. Heitetään ulos outlaw-countryt ja otetaan tilalle 1980-luvun AOR-synasoundeja ja jyystäviä boogie rock-riffejä. Onko tuore idea? No ei todellakaan ole.

Shooter ”Waylonin poika” Jenningsin muutaman vuoden takainen sukellus Giorgio Moroderin maailmaan oli riittävän dorka idea toimiakseen. Sturgill jää killumaan jonnekin armottoman epäkiinnostavuuden välitilaan eli samoille nurkille minne The Black Keys eksyi yrittäessään kuulostaa ISOLTA BÄNDILTÄ.

Ei Sound & Fury rehellisyyden nimissä kelvoton levy ole. Tuotannollisen turvotuksen alta kajahtaa Simpsonin upea ääni ja biisien melodinen imu. Jotakin surullista tässä kuitenkin on. Ikään kuin taitava ihmissuhde- elokuvien tekijä olisi väkisin halunnut ohjata erikoistehosteilla kuorrutetun blockbusterin, joka ei kuitenkaan jytise kunnolla, ei kiinnosta ketään ja siksi floppaa heti ensi-iltaviikonloppuna.