Levyarvio: Edelleen isompiensa varjossa – The Crownin kaahaus on parhaimmillaankin keskitien deathia

Arvio julkaistu Soundissa 4/2021.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

The Crown
Royal Destroyer
Metal Blade

Jo 30 vuotta kasassa ollut ruotsalainen deathpumppu The Crown on painanut jalan kaasupolkimelle. Royal Destroyer on bändin tähän mennessä nopeatempoisinta ja raskassoundisinta paahtoa. Mistään esimerkiksi The Berzerkeriin tai Napalm Deathiin verrattavista nopeuksista tai sävellyksellisestä haastavuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Tarttumapintaa ja koukkuja riittää runsaasti jokaiseen biisiin. Lisäksi ensiluokkaisen tarkan soiton ja selkeän miksauksen takia levyn soundi on brutaaliudestaan huolimatta aika helposti lähestyttävä.

Valitettavasti kyse ei myöskään ole mistään Napalm Deathiin verrattavan omaperäisestä musiikista. Niin vakuuttavaa ja hyväsoundista death metalia kuin muun muassa Dimmu Borgirin ja Septicfleshin levyiltä tutun Fredrik Nordströmin tuottama Royal Destroyer onkin, ymmärtää sen parissa miksi The Crown on aina jäänyt vähän ruotsideathin isojen nimien varjoon. Edellä mainittujen bändien tai vaikka Entombedin tai At The Gatesin sijaan vertailukohdaksi valikoituu ennemmin Misery Indexin kaltaista keskitien deathia. Royal Destroyer on kuitenkin teknisesti varsin vaikuttava suoritus ja The Crownin paras levy ainakin 20 vuoteen.

Lisää luettavaa