Levyarvio: Kovaa ajoa Ruotsista – The Crownin uutuus etenee niin etukenossa, että turboahdettu meno uhkaa alati suistua raiteilta

Arvio julkaistu Soundissa 3/2018.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

The Crown
Cobra Speed Venom
Metal Blade

Trollhättanin hurjat palaavat kymmenennen täyspitkänsä merkeissä ja Cobra Speed Venomin meininki on nimensä mukaisesti nopeaa ja tappavan iskevää.

Tyylilajina on thrash metal-, hardcore- ja grindcore-vivahteilla maustettua mustaa kuolonmetallia. Pelin nimi tulee selväksi jo biisien nerokkuuden ja juustoisuuden rajalla häilyvissä otsakkeissa: Destroyed By Madness, We Avenge!, Necrohammer, Where My Grave Shall Stand ja niin edelleen. Mahtavaa!

Mahtipontisen intron jälkeen tykitellään luulot pois ja pölläytetään hilseet tukasta heti kättelyssä eikä ote siitä juurikaan hellitä. Turboahdettu meininki pysyy kuin vaivoin kasassa ja uhkaa milloin tahansa suistua raiteilta. Touhussa on siis vaaran tuntua, mutta kaiken kalmanhajun ja hallitun kaaoksen keskelläkin naamalle saattaa yhtäkkiä pamahtaa esimerkiksi In The Name Of Deathin iskevä yleisönhuudatuskertosäe. Mukana on siis myös melodisuutta ja lähes popmaisia koukkuja.

Kuten monia nykylevyjä, myös Cobra Speed Venomia vaivaa oikeastaan vain pienoinen ylipituus. Mitä pidemmälle turpasaunaa kestää yli 30 minuutin, sitä enemmän sen teho laskee. Napakampi death’n’roll-täsmäisku olisi tässäkin tapauksessa toiminut vieläkin paremmin.

Lisää luettavaa