THE CROWN: Doomsday King

THE CROWN
Doomsday King
Century Media

T

The Crown hajosi kuutisen vuotta sitten, seitsemän täyspitkän levyn jälkeen. Bändin viimeisestä tiedotteesta huokui pettymys musiikkibisneksen raakaan todellisuuteen, mutta kenties myös se, että yhtye ei koskaan yhtänyt ansaitsemalleen arvostuksen tasolle. Nyt ajat ovat toiset ja bisnes kohtelee työllistäjiään entistä huonommin.

    Doomsday King joka tapauksessa lunastaa siihen kohdistuvat odotukset. Peruskokoonpano on sama vanha, ja vaikka laulaja on vaihtunut Jonas Stålhammariin, levy kuulostaa melkeinpä siltä mihin The Crown lopettaessaan jäi. Se on pirteän rokkaavaa deathrashia, jonka jokaisesta nuotista huokuu aito soittamisen riemu – ei toki samanlainen ADHD-tapaus kuin nimikaverinsa Deathrace King (2000), mutta selkeisiin tyylillisiin rajoitteihinsa nähden kuitenkin varsin oivaltava tapaus. Biisinkirjoitustaito The Crownilta ei ole kadonnut mihinkään.

    Lähemmän tutustumisen voi siis ihan hyvin aloittaa vaikka tästä levystä. Kaikista comebackeista ei voi sanoa samaa, ei hyvässä eikä pahassa.