Levyarvio: Elokuva epäonnistui mutta musiikinteon ilmiömäisesti laulava Sia yhä osaa – Music-musikaalin laulut ovat vaivattomia mutta tavanomaisia

Sia
Music
Atlantic

Nostetaan kissa pöydälle: Music-musikaali on farssi. Ongelmallisen representaation merkkiteoksesta käyvä elokuva on hapokas näyte perehtymättömyydestä, joka räikeydessään lähentelee jo pahansuopuutta. Tästä elokuvantekijä Sia Furler onkin saanut julkisuudessa jo melkoista myllytystä, vaan miten on muusikko Sian laita?

Huojentavaa on se, että albumi Music ei käytännössä ole pahamaineisen musikaalin soundtrack, vaan siitä inspiroitunut sisarteos (joka toki sisältää elokuvankin kappaleita). Tämä kuitenkin mahdollistaa hajuraon ottamisen edellä mainittuun tekeleeseen. Siksipä Musicista pystyy ajoittain jopa nauttimaan – onhan kyseessä varsin tyylikkäästi tehtyä ja toteutettua pop-musiikkia. Liikkuvan kuvan saralla otetuista harha-askeleista huolimatta Sia on edelleen ilmiömäinen laulaja, jolla on mukavan vinksahtanut ote popin kirjoittamiseen.

Taidokkaasta tekijäkaartistaan huolimatta Music on kuitenkin melko tavanomainen tuotos.

Albumin reippaat 45 minuuttia soljuvat vaivattomasti ohitse, eikä valtaosalla kappaleista ole kummoistakaan sanottavaa. Vasta dramaattiset Courage To Change ja Labrinthin kanssa duetoitu Oblivion pakottavat korvat hörölle.