Jos on vähänkään seurannut popmusiikkia viimeisen kolmen vuoden aikana, ei ole voinut välttyä kuulemasta Finneas O’Connellin Midaan tuotantojälkeä siskonsa Billie Eilishin kappaleissa. Ei olekaan sattumaa, että Finneasin debyyttialbumi näkee päivänvalon Billien toisen levyn jälkeen, sillä sisarusten yhteisestä fanipohjasta löytyy varmasti kiinnostusta myös velipojan debyytille.
Siinä missä sisko-O’Connellin tyyli on perustunut tummanpuhuvalle modernille minimalismille, Finneasin soundi ammentaa enemmän perinnetietoisesta, jopa Tin Pan Alley -henkisestä kirjoittamisesta (Happy Now?). Finneasin tavoitteena on selvästi tehdä jotain ajatonta, eikä edes The 90s -kappaleen korostettu autotune-efektointi tunnu olevan liian kiinni tässä päivässä. Optimist on myös lyriikoiltaan nimensä mukainen, eikä paikoin pinnalle nouseva melankolisuus muutu turhan synkäksi.
Vaikka Finneasin debyyttikokopitkä on vain hiuksenhienosti yli klassisen 40 minuutin, kärsii kokonaisuus parista turhalta tuntuvasta kappaleesta. Joukossa on balladi tai pari liikaa ja tulevaisuudessa Finneasin toivoisikin uskaltavan iskemään menevämmän vaihteen silmään useammin. Optimist antaa aihetta optimismille.