Onko oikein puhua iältään suht nuoren ja ilmeisessä musiikillisessa kukkaanpuhkeamisvaiheessa olevan yhtyeen musiikista ”vanhana kunnon meininkinä”? Minkäs teet. Ghost Worldin musiikki synnyttää lämmintä läikähtelyä rinnassa, mikäli 1990-luvun kitarapohjainen helistely ja suristelu on sydäntä lähellä. Suhdannevaihtelut ovat saaneet aikaan sen, että yhtyeen aika lailla perusraaka- aineista rakentuva musiikki soi nyt virkistävänä ja tervetulleena vaihtoehtona.
Elektronisiin sointeihin osin hieman pakonomaisestikin suuntautuneen indiepopkentän tarjonnassa on sijaa myös epämuodikkaille sähkökitaroille. Kouvolalaisten kitarapoppaus on selvästi musikaalisempaa ja vahvempaa kuin viimevuotisella esikoisalbumilla. Ghost World on vääntynyt angstisemmin räkyttävästä uusioalternativesta melodisemmaksi ja ilmavammaksi. Yhtyesvengi on rentoa, sovitukselliset palikat putoilevat paikoilleen ilman valkoisia rystysiä ja laulaja Liisa Tanin persoonallisessa ilmaisussa on vähemmän maneerista yliyrittämistä. Popimpi, kevyempi ja lempeämpi suunta on ehdottoman kannatettava.
Luontevasti folkrockaileva ja paikoin varsin 60-lukuisesti helkkäävä kokonaisuus ei ansioistaan huolimatta vältä englanniksi lauletun suomalaisen kitaramusiikin perinnekarikkoa. Spin-albumi tulvii mukavia melodioita ja kiehtovia tunnelmia. Mutta mistä ihmeestä näissä lauluissa lauletaan?
