”Keep on rocking, it’s the only way to go!”
James Hetfield -äänellä vedettyä huudahdusta seuraa viittaus These Boots Are Made For Walkingiin. Sitten jazzlaulaja Johanna Försti vetää E-Typeltä kuulostavan kertosäkeen.
Hulinaa! Hyväntuulisen tyhmää musiikkia ja intuition ilotulitusta. Waltaria ei kannata arvioida sillä perusteella, mikä milloinkin on ”tyylikästä”. Tässä suhteessa Kärtsy Hatakan terve itsekritiikittömyys on sukua Rätön ja Lehtisalon metodeille.
Waltariksi Global Rock on yllättävän koherentti, jopa pakoton kokonaisuus. Hauska levy!
Esimerkiksi single Skyline, jossa vieraileva Raymond Ebanks räppää harvinaisen kömpelösti, pelastetaan reippaalla kuntosalihevikertsillä. Samaa nautiskelua ovat myös esimerkiksi The Wayn ja edellä mainitun Bootsin huippukohdat.
Sitä vastoin Going Up The Country ja Orleans ovat härskiä, mutta kankeaa irkku- ja kantriviritelmää. Aina hulluus ei toimi, mutta sekin kuuluu asiaan.
Silti Global Rock soi ihmeellisen raikkaasti. Se saa monet nykypäivän crossover-poppihevibändit tuntumaan jopa konservatiivisilta. Levy myös muistuttaa, ettei suomalaisen metallin kahjous roopeankka-sinfonioineen kaikkineen olisi tapahtunut ilman Waltarin hävytöntä anarkiaa.
Erona on, että monet kisällit puristavat mailaa – Waltari ei.
