Waltarin coverlevy ei osu kultasuoneen, vaikka jokunen kappale hopeaa kohti hiippaileekin. Uudelleen tulkittavien bändien listalla vilisee sekä suomalaisia että ulkomaisia huippunimiä: System Of A Down, Hassisen Kone, Iron Maiden ja niin edelleen.
Kappaleiden sovituksista puuttuu lähes kokonaan se raskas ote, jota Waltarilta olisi odottanut. Äänimaailma on suorastaan ärsyttävän kevyt, eikä levyä saa kunnolla jytisemään, vaikka miten vääntäisi volumea.
Madonnan Give It To Me on Waltarin soittamana hauska, jos niin voi sanoa kappaleesta, joka ei ole suoranaisesti humoristinen. Kyseistä raitaa ei myöskään vaivaa lauluosuuksien ohuus, joka häiritsee esimerkiksi The Curelta lainattua One Hundred Yearsiä. Myös David Bowieta (Look Back In Anger) versioidaan asenteella, mutta alkuperäistä fiilistä sopivasti kunnioittaen. Levottomasta Tuhkimosta on onnistuttu tekemään entistäkin tarttuvampi ja melankolisempi englanninkielinen tulkinta, jolle ei voi kuin näyttää peukkua.
Kokonaisuutena Covers All kuitenkin kärsii vasemmalla kädellä tekemisen vaikutelmasta. Moni biisi on arkista, tekisi mieli sanoa vanhanaikaista räkä poskella räkätystä, jollaista tulee kuunneltua lähinnä automatkoilla. Levyn viimeiseksi sijoitettu Saucerful Of Secrets puolestaan herättää inhonsekaista pitkästymistä, mutta alkuperäisen esittäjän Pink Floydin faneille se varmaankin on kiinnostava.
