Levyarvio: Kepeää ja menevää heavya ja poweria – Mirka Rantasen projekti keräsi etulinjaansa nimekkään laulajakatraan

Arvio julkaistu Soundissa 8/2021.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Circus Of Rock
Come One, Come All
Frontiers

Mirka Rantanen on pitkän linjan rumpali, joka on tullut rock- ja metallipiireissä tutuksi muun muassa King Companyn, Kotipellon, Warmenin, Thunderstonen ja Northern Kingsin merkeissä. Hän on myös Hevisaurus-yhtyeen kehittäjä ja perustajajäsen ja kuulunut pitkään Raskasta Joulua -orkesteriin.

Circus Of Rock on Rantasen sooloprojekti, jonka musiikki on melodista, perinteille kumartavaa heavy/power metalia. Joka kappaleella on oma, kuhunkin biisiin istuva vieraileva solisti, joista useimmat ovat myös tuttuja Raskasta Joulua -ympyröistä. Valtaosa laulajista on korkealta ja kovaa laulavia miehiä kuten Marko Hietala, Jarkko Ahola, Riku Turunen, Antti Railio ja Pasi Rantanen, mutta mukaan on mahtunut myös esimerkiksi Amaranthen Elize Ryd.

Musiikillisesti levy on yllättävän linjakas eikä rönsyile liikaa siitäkään huolimatta, että biisintekijöitä löytyy vaikka muille jakaa. Näin ison laulajakaartin vuoksi levystä jää kuitenkin vienosti sillisalaattimainen tai kokoelmamainen maku suuhun.

Summa summarum: Come One, Come All tarjoaa kepeää ja menevää, melodista ja taiten, muttei liian sliipatusti tai otsa kurtussa tehtyä hevirokkia.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa