Levyarvio: Kosminen matka Jean-Michel Jarren ajatteluun – Uusi albumi on jatko-osa 40 vuoden takaiselle levylle

Jean-Michel Jarre
Equinoxe Infinity
Columbia

Massiivisiin visuaalisiin ulkoilmakonsertteihin erikoistunut ranskalaiselektronikko palaa rikospaikalle. Equinoxe Infinity on jatke Equinoxelle, joka 1978 seurasi läpilyöntialbumi Oxygeneä (1976).

Jean-Michel Jarren (70) yksinään säveltämä, soittama, tuottama ja miksaama kymmeneen kappaleeseen jakautuva teos toimii komeasti. Nyt raidoilla on tyypillisten numeroiden sijaan nimet ja valtavan syntetisaattori/sekvensseri/efektilaitteiston seassa piileksii myös mellotroni.

Ambientia, kaikenlaista elektroa sekä klassista sävellysajattelua sekoittava kokonaisuus on tietenkin eeppinen, mutta myös aidosti kosminen. Teos tuntuu sekä nimillään (The Watchers, Robots Don’t Cry, All That You Leave Behind, Machines Are Learning) että tunnelmillaan peilaavan parhaillaan tapahtuvaa suurta muutosta. Uhkaavia sointeja kuullaan uumoilevassa alussa ja hetkittäin myöhemminkin, pääsääntöisesti menoa leimaa kuitenkin jonkinlainen avara filosofisuus ja usko elämän voittoon.

Upeiden melodioiden ja rikkaiden tekstuurien täyttämästä, pohjimmiltaan aika klassisen oloisesta ja elokuvallisesta kokonaisuudesta loikkaa esiin neliminuuttinen Infinity, jonka räikeä poppailu tuntuu mainokselta vakavampaa ympäristöään vasten. Sen ”halpuudessa” on kosmista haikeutta ja biisi tarttuu päähän kuin liima.