Levyarvio: Lauluja kirkosta vuoden pimeimpänä päivänä – Fleet Foxesin A Very Lonely Solstice on erilainen mutta toimiva livelevy

Arvio julkaistu Soundissa 1/2022.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Fleet Foxes
A Very Lonely Solstice
Anti-

Fleet Foxes julkaisi joulun alla striimauslevyn joka on omalla tavallaan jouluhenkinen, mutta se ei rajoita tätä albumia kausiluonteiseksi. Taltioinnilla soittaa akustista kitaraa ja laulaa yhtyeen nokkamies Robin Pecknold, mutta sen avausraidalla Wading In Waist Deep Water on mukana myös naiskuoro Resistance Revival Chorus ja tunnelma on kuin kirkkokonsertissa.

Levy onkin äänitetty tyhjässä kirkossa toissavuoden pimeimpänä päivänä, mikä osaltaan lisää äänikuvan syvyyttä ja tietynlaista hartautta. Stemmalauluistaan tunnettu yhtye on esiintynyt livenä isollakin kokoonpanolla, nyt asialla on vain akkarilla varustautunut keulahahmo Pecknold. Se tekee tunnelmasta koskettavan pienimuotoisen ja intiimin.

Yhtyeen edellinen albumi on toissavuoden ylistetty Shore, mutta vaikka siltäkin biisejä kuullaan, niitä kuullaan myös muilta levyiltä ja lisäksi mukana on vielä muutama coverointi. Koska levy on Shoren tapaan käytännössä Pecknoldin soolo, aika näyttää ketä aiemminkin kokoonpanoa vaihtaneen Fleet Foxesin seuraavalla levyllä on mukana.

Äänite kertoo omalla tavallaan eristäytymisestä, mutta se on myös hengenveto ennen seuraavaa Fleet Foxes -albumia. Erilainen mutta omilla ehdoillaan hyvin toimiva livealbumi.

Lisää luettavaa