Levyarvio: Listaykköseksi kivunnut Steven Wilson yhdistää kevyen musiikin synkkiin teemoihin

Julkaisuviikollaan Suomen albumilistan kärkeen noussut Steven Wilson progeilee kevyesti ja popisti.

Steven Wilson
To The Bone
Caroline

Wilson jatkaa ”välityönä” julkaistun 4 1⁄2 -levyn (2016) tavoin helpommin lähestyttävällä linjalla. To The Bone on hakenut inspiraationsa progen kevyemmältä ja popimmalta laidalta; esimerkiksi Peter Gabrielin ja Kate Bushin vaikutus kuuluu hyvin. Olenpa kuulevinani joukosta vielä kaikuja 80-luvun Genesisistä, tosin ilman niitä upeita/karseita kasarisoundeja.

Wilson ei kuitenkaan piehtaroi nostalgiassa, vaan osaa viedä vaikutteet seuraavalle tasolle luontevasti. Näistä vaikutteista johtuen levy on miehen mittapuulla hyvin popahtavaa, melodista ja paikoin jopa vallan iloista, vaikka sillä käsiteltävät teemat – terrorismi, viharikokset, totuuden jälkeinen aika – ovatkin synkkiä. Mutta paistaa se aurinko välillä myös tähän risukasaan.

Soittimien ja soundien kirjo on laaja, mutta kaikki ne palvelevat biisejä. Niiden funktio on perusteltua eikä niitä ole lisätty vain, koska voidaan. Myös vierailevia ääniä käytetään tyylillä ja ne tuovat biiseihin lisäarvoa, kuten Pariah-kappaleessa.

”Levy on miehen mittapuulla hyvin popahtavaa, melodista ja paikoin jopa vallan iloista.”

To The Bone on monipuolinen ja dynaaminen, mutta ei kadota punaista lankaa ja muutu tyylien sekamelskaksi. Tummista ja synkemmistä piirteistäänkin huolimatta levy saa ainakin tämän kuulijan hyvälle mielelle.