Mitä yhteistä on Unabomberilla, Pentti Linkolalla ja Steven Wilsonilla?
Ihan nopeasti ajateltuna ei paljoakaan, mutta The Future Bites -pitkäsoittoon tarkemmin perehdyttyäni alan löytää useitakin yhtymäkohtia. Ensinnäkin kaikkien kolmen agendalla on hyvin korkealla teknologisen kehityksen ja kerskakulutuksen varaan rakentuvan maailmankuvan kritisointi. Ja toisekseen, jos laskuista jättää fyysisen rajan ylittävän väkivallan (Unabomber), on jokaisen kolmen manifesteissa lopulta sama ideologinen kaikupohja. Maailma jossa elämme ei tule kestämään nykyisessä kulutustahdissa loputtomiin.
Erityisesti tämän tuo esiin The Future Bites -levyn ensilohkaisu Personal Shopper, useita Wilsonin omia raja-aitoja rikkova kappale. Musiikillisesti Wilson on aiemmin luottanut pääosin perinteisiin bändi-instrumentteihin sekä taiturimaisiin, laajoihin musiikillisiin kaariin. Nyt Personal Shopperilla ääneen pääsevät sykkivän elektroninen biitti ja jopa härskisti ”abbamaiset” pop-koukut. Ensin häkellyin, sitten ihastuin.
Personal Shopper ei kuitenkaan kuvasta ihan koko pitkäsoiton linjaa. Eeppiset Self ja Man Of The People tyydyttävät varmasti myös miehen uraa pidempään seuranneet Porcupine Tree -ajan fanit. Vaikka nyt liikutaan leveästi skaalojen ääripäissä, on The Future Bites vahva osoitus vireässä luomisvaiheessa olevan artistin kyvyistä.
