Levyarvio: Magia ja perusarki samassa paketissa – Pekko Käpin kansanperinne ei jämähdä yhteen tyyliin

Pekko Käppi & K:H:H:L
Väärä laulu
Svart

Pekko Käppi yhtyeineen pitää kolmannella levyllään kiinnostavuuden yllä villisti rokaten. Tuntuu myös vahvasti siltä, että edellisten tuotosten parhaat elementit ovat asettuneet uomiinsa. Levyn aloittava popahtava Ikoni hymyilyttää ja sen mantramainen jumitus saa kropan nykimään. Mutkan takaa on jo kuitenkin saapumassa jotain aivan muuta. Pian sähköistetty jouhkannel mittelee kovaa ja korkealta kaikuvan laulun kera. Käpin vahvaan tulkintaan voi hakea sukulaisuutta Mika Rätön ja Faarao Pirttikankaan persoonallisista äänistä. Rumpalointi tuo kauttaaltaan briljanttiin soitantoon tuoretta tenhoa.

Kansanmusiikki- ja bluesjuuren lisäksi taikinaan on tuupattu heviaineksia, progeilua, slaavilaista kaihoa ja folkmelodioita. Riipaisevan kaunis ja lohdullinen Saattaja antaa tälle monisyiselle tarinalle turvallisen lopun.

Verbaliikan käyttö on hurmaavaa. Kappaleiden lyriikoissa kuljetaan kansanomaisen magian ja perusarjen teemojen välimaastossa. Levyn rankasta yleisilmeestä huolimatta myös musiikin herkkyys säilyy. Jotain on revitty astetta enemmän auki ja se houkuttaa pohtimaan. Olemmeko itse hulluja kukkoja? Selviämmekö ehjinä suuresta aallokosta?