Levyarvio: Metalcoren jättiläinen otti askeleen taaksepäin – Bring Me The Horizon soi nyt suorastaan absurdin raskaasti

Bring Me The Horizon
Post Human: Survival Horror
Sony

Metalcoren jättiläisinä tunnettu Bring Me The Horizon kulki kahden levyn (That’s The Spirit, 2015, ja Amo, 2019) verran kohti aina vain popimpaa suuntaa, saavuttaen kulminaationsa myöhemmän kokopitkän Mother Tongue -rakkauslaululla. Tätä taustaa vasten Post Human: Survival Horror soi absurdin raskaasti ja tuntuu hetkittäin jopa askeleelta taaksepäin.

Sheffieldiläisten uusin tuotos on nimellisesti ep, mutta yhdeksän raidan mitalla lähes täyspitkä albumi. Täytyy kuitenkin huomioida, että Survival Horror on ensimmäinen osa useamman täysin erilaisen julkaisun sarjassa.

Levy lähtee käyntiin Slayer-henkisesti etukenossa kaahaavalla Dear Diarylla, joka kertoo mitä tuleman pitää. Siinä missä Horizon kirjoitti kaleidoskooppimaista Amoa useamman vuoden ajan, Survival Horror on lockdown-oloissa pitkälti etänä, mutta estottomasti tehty kokonaisuus.

Survival Horror tarjoaa puolituntisen täydeltä koukuttavia kertosäkeitä ja aivohöyryjä vapauttavaa kaaosta, jonka vapautunutta luovuutta useat kollaboraatiot alleviivaavat.

Bändin kahdella aiemmalla levyllä esillä olleet nu metal -vaikutteet ovat entistä selvempiä Teardropsilla ja 1X1:llä, mutta nollarinostalgian sijaan ne tuntuvat luontevalta vaiheelta yhtyeen kehityksessä. Yllättävämpi koukku ovat industrial-vaikutteet, jotka pistävät silmään Yungbludin kanssa tehdyllä Obeylla ja Babymetalin vierailulla kuorrutetulla Kingslayerillä.

Lyriikoidensa osalta Survival Horror on bändin poliittisinta tuotantoa, mitä ei voi ihmetellä ottaen huomioon vokalisti Oli Sykesin aktivismin eläinoikeusten osalta. Pitkään kasvissyöntiä (joskaan ei musiikissaan) kuuluttanut Sykes ei takuulla yllättynyt, kun zoonoosi iski tuulettimeen. Tämän puolesta puhuu jo fakta, että karmivankin tuttua tarinaa kertova, post-apokalyptinen Parasite Eve oli kirjoitettu pandemiaa edeltävänä aikana.

Vaikka Survival Horror tuntuu hieman liian lyhyeltä, se tarjoaa puolituntisen täydeltä koukuttavia kertosäkeitä ja aivohöyryjä vapauttavaa kaaosta, jonka vapautunutta luovuutta useat kollaboraatiot alleviivaavat. Sen jäljiltä jää nälän tunne, joka houkuttelee ottamaan uutta ottelua levyn kanssa.