Levyarvio: Opium Warlords tähtää valoon ja varjoihin – Nembutal on kekseliäs ja maaninen taideperformanssi

Arvio julkaistu Soundissa 11/2020.
Kirjoittanut: Virpi Suomi.

Arvio

Opium Warlords
Nembutal
Svart

Sami Hynnisen alias Albert Witchfinderin avantgardemetalli-yhtye Opium Warlords julkaisee viidennen studioalbumin. Nembutal henkii toivoa ja kirkkautta, toisaalta sukelletaan yhä syvemmälle ihmismielen pimeyteen.

Aloituskappale Heavy Heart on nimensä mukainen painostava järkäle, jonka ainesosista löytyy niin massiivista säröä kuin harmonisoitua lauluakin. Loppua kohti kiihtyvä riffittely viimeistelee 19-minuuttisen luomuksen. Threshold Of Your Womb starttaa viiltävin kitaraniskuin. Tuntuu kuin keho ottaisi vastaan sähköshokkeja. Lisäterapiaa tarjoavat kauniisti progeileva Early In The Morning The Body Of The Girl Was Found sekä Solar Anus, joka sulauttaa kevyen bassottelun paholaismaiseen vaikerointiin.

Vaikka soitanto iskee ajoittain varsin suoraan doomin ytimeen, ei genren kaavoihin olla kangistuttu. Hyvin ristiriitaisetkin musiikilliset elementit pariutuvat luontevasti keskenään. Tunnelma levyllä on aisteja kauttaaltaan värisyttävä. Matkaa ohjaa neuroottisuuden alla lymyävä synkkä mystiikka. Nembutal on kuin kekseliäisyyttä ja maanisuutta yhdistelevä taideperformanssi, jossa musiikki toimii mentaalipuolta voimauttavana.

Lisää luettavaa