Muun muassa John Faheyn, Robbie Bashon, Sandy Bullin ja La Monte Youngin suuriksi innoittajikseen mainitseva kitaristi ei voi olla mikään turha mies eikä Steve Gunn olekaan. Vuodesta 2007 alkaen albumeja on kertynyt runsaasti ja kaikki kuulemani näytteet ovat kolisseet: coolisti kliseetöntä folkrockia tai folkia. Parin vuoden takainen The Unseen Inbetween oli kovaa kamaa.
Odotukseni Other Yousta olivat siis katossa, mutta paljon alemmas tultiin, vaikka olen paneutunut levyyn monta kertaa siinä toivossa, että se kasvaisi. Niin vaan ei tunnu käyvän. Etten johtaisi teitä harhaan, todettakoon, ettei tässä sentään paskasta musiikista puhuta. Valittu ”modernimpi” linja vain ilmenee narkoottisen tasaisesti liplattavana, huminoilla ja droneilla ilmapuhallettuna sointina, joka ei kunnolla hypnotisoi eikä varsinkaan tunnu intensiiviseltä. Gunn ei missään vaiheessa lähde irrottelemaan kitaralla, vaan tyytyy loputtomasti maalailemaan pastellisävyin. Unimainen laulutyyli vain vahvistaa staattista tunnelmaa.
Parissa kohdin, kuten Sugar Kiss -instrumentaalilla Mary Latimoren harppu kantaa kortensa kaikuisasti lilluvan verkon kudontaan. Purevimmillaan ollaan Protectionissa, jonka riffittely viittaa krautrockiin päin. Kokonaisuus jättää kuitenkin kummallisen valjun olon. Vaikea uskoa, että Gunn olisi varsinaisesti tavoitellut taustamusiikkia, vaikka juuri sellaisena Other You toimii loistavasti.
