Helsinkiläinen Khroma edustaa sitä metallin laitaa, jossa on nykypäivänä todella, todella vaikea erottua joukosta. Kahdeksankieliset kitarat möyryävät alavireisinä toimien lähinnä rytmisoittimina rumpujen rinnalla samalla kun tappiin asti kiillotettua ja tuotettua soundimaailmaa täydentävät syntikat ja elektroniset efektit ja äänivallit. Kaiken päälle laulaja vuoroin karjuu, örisee ja räppää. Vastaavia djent- tai elektro-metal -yhtyeitä, kuten bändi itse luokittelee, mahtuu kolmetoista tusinaan.
Tummanpuhuva Khroma yrittää nousta tästä massasta esiin painottamalla nimenomaan elektronista puolta ja hiphop-vaikutteitaan menemättä kuitenkaan ihan nu metaliksi. Toteutuksessa ja soitannossa ei ole varsinaisesti mitään vikaa ja yhtye on sinänsä lajityypissään pätevä. Silti ponnistusvoima ei aivan riitä nousemaan sieltä muun joukon keskeltä selvästi edukseen. Suurin syy on lopulta biisimateriaalin harmaus.
Ex Nihilo on parhaimmillaan niinä hetkinä, kun kitarat eivät soi. Lopputulos saattaisi olla muutenkin mielenkiintoisempi, jos musiikin riisuisi tyystin särökitaroista tai niitä käytettäisiin mielikuvituksellisemmin ja monipuolisemmin.
