Levyarvio: Sampledelian uranuurtajat ja vierailija-armeija vauhdissa – The Avalanchesin uutuus on 25 kappaleen megapaketti

Arvio julkaistu Soundissa 1/2021.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

The Avalanches
We Will Always Love You
Universal

Paljon on kulunut aikaa siitä, kun sämpläyksen aateliset, diskoa, downtempoa, easy listeningiä, elektroa, hiphopia, soulia ja poppia saumattomasti sekoitteleva australialaisduo The Avalances julkaisi 2000-luvun taitteen uraauurtavan debyytin Since I Left You. Sen jälkeen seurasi 16 vuoden hiljaiselo ennen Wildflower-albumia.

Vaikkakin joitain henkilövaihdoksia on koettu, ryhmälle omintakeinen, sampledeliaksikin kutsuttu tyyli löytyi jo vuosituhannen alussa, ja We Will Always Love You on looginen jatkumo bändin aiemmalle tuotannolle – kaikki tunnistettavat elementit ovat edelleen paikoillaan. Samplejen määrä on jälleen huikaiseva ja mitä moninaisin – päätösraidalla lainataan jopa SETIä. Samplet kilpailevat määrässä vierailija-armeijan kanssa, mikä ei kuitenkaan sekoita pakkaa tai vaikuta 25 kappaleen megapaketin laatuun.

Albumin hurja pituus soljuu tarinan kaaressa. Kokonaisuus on ulkoavaruudesta striimattava radioshow, absurdi interstellaarinen kokemus, jonka jokainen poreileva soundi on kuin jännittävä déjà vu, samalla tuttu ja turvallinen sekä uusi ja kiehtova.

Lisää luettavaa