Kolmannella sooloalbumillaan Shannon Lay siirtyi levy-yhtiö Sub Popin ja ystävänsä Ty Segallin studion huomaan. Post-punkrokkarien Feelsin riveissä toiminut Lay on soolona keskittynyt hentoisempiin folk pop -sävyihin, joiden yhteydessä mainitaan herkästi Nick Draken ja Karen Daltonin nimet. Hänellä on kuitenkin oma eteerinen äänensä ja määrätietoinen ambienssinsa. August on mielentila, jonka läpi musiikki virtaa verkkaan, ja kitarasta näplätyt soinnut kuljettavat väreitä sen pintaa pitkin. Tarpeen tullen viulukin käy liehakoimassa laulajaa, perkussiot antavat joskus lyriikalle pienimuotoista marssitahtia.
Mutta kiinnostavista melodioista eivät Layn herkät ja hartaat runoelmat saa vetoapua, vaan olotilat tuntuvat seisahtuvan paikoilleen vellomaan. Kitarasoinnutkin kaikuvat yksitotisempina kuin toivoisi. Joukossa on joitakin paremmin kirkastuvia lauluja kuten Suffling Stones, jossa sävelmä kantaa soljuvammin, mutta vastaavasti aina joku raita hyytyy lähes ikävystyttäväksi huhuiluksi. Kauniin ja kuulaan yleissoinnin ja hellien mielikuvien kirjon ansiosta August ei kuitenkaan oitis kaikkoa mielestä, vaan jää ainakin toistaiseksi odottelemaan uusia otollisia mielentiloja.
