Levyarvio: Sydän estetiikan takana – Nilüfer Yanyan taidepop on ysäriangstin innoittamana ujoa

Nilüfer Yanya
Painless
ATO

Lontoolaista Nilüfer Yanyaa houkuteltiin 2010-luvun puolivälissä One Direction -tyyliseen ”tyttöbändiin”, mutta sen sijaan hän valitsi itsenäisen soolouran.

Mikäs siinä: Yanya nousi jo vuoden 2019 Miss Universe -debyytin myötä varteenotettavaksi indietekijäksi. Levyn modernisoidun kitarapopin saattoi ulottaa Breedersin kaltaisista klassikoista King Krulen tai miksei St. Vincentinkin aikalaissoundiin.

Albumia seurannut viime vuoden Inside Out oli riisutumpi mutta biisimateriaaliltaan varsin pirteä ep.

Painless jatkaa impressionistista linjaa. Levy tuntuu aluksi jopa ujolta.

Tavallaan se kuuluu estetiikkaan. Tämäkin on ysäriangstista innoittunutta taidepoppia. Kitarat puhisevat kuin kelanauhalla. Yanya kähisee sydänsurujen ja irrallisuuden tekstejään äänellä, joka tulee iholle, mutta usvaisesti kuin radiokohinan takaa.

Mieleen nousevat suuretkin nimet: Radioheadin In Rainbowsin kuulaus, Beckin Mellow Goldin rumpukonekokeilut, Cocteau Twinsin eteerisyys. Parhaina esimerkkeinä kappaleet Shameless, Midnight Sun ja Trouble.

Painlessin retro jää onneksi viitteelliseksi, mikä tekee siitä ihan tyylitajuisen, erottuvan levyn. Silti biisien sydän tuntuu jäävän liiaksi estetiikan taakse. Niitä tyytyy ihailemaan vain etäältä.