Levyarvio: The National pistää kuulijan hommiin – Kahdeksas studioalbumi ei aukene vaivatta

The National
I Am Easy To Find
4AD

Voiko rumpaliin kyllästyä? Ainakin Bryan Devendorf tekee parhaansa sen eteen. Harvoin on ollut suoraa komppia niin ikävä kuin I Am Easy To Findin nykivien kompinpuolikkaiden äärellä.

Ongelma on toki laajempi. The National kuulostaa kahdeksannella studioalbumillaan muiltakin osin niin paljon itsensä pastissilta, että levyn sisään pääsemiseksi joutuu todella tekemään töitä. Etenkin kun levyllä on mittaa tunti, kuusitoista biisiä. Melodiat kuulostavat hiilipaperikopioilta menneiltä levyiltä. Matt Berningerin väsynyt ääni laulaa väsyneen miehen sanoja ja venyttää tavujen ja sanojen välejä totutun viipyillen.

Toisaalta I Am Easy To Find on selkeästi uudenlaista The Nationalia. Levyä värittää lukuisat naislaulajat, jotka ottavat useissa kohdin jopa pääroolin. On pitkälti Gail Ann Dorseyn, Sharon Van Ettenin, Lisa Haniganin ja muiden persoonallisten laulajien tuoman dynamiikan ansiota, että levyn raukeat, osittain vanhoilta albumeilta ylijääneet kappaleet kantavat näinkin hienosti.

Ei yhtyeen omalaatuinen taika kuitenkaan ole kadonnut, ja siksi tämäkin albumi imee lopulta sisäänsä. Puolet kappaleista osoittautuu hyviksi, muutama erinomaiseksi, ja niillä muillakin on vähintään kiehtovia sovituksellisia yksityiskohtia tai säväyttäviä lauseita.