LTJ BUKEM: Journey Inwards

Drum n' bassin aikaansaavimpien hahmojen ruotuun kuuluva Danny Williamson on antanut odottaa soolodebyyttiään. LTJ Bukemin nimellä tunnetuksi tullut rytmivisionääri on tosin todennut, ettei viisi vuotta sitten vielä edes olisi ollut tarpeeksi ihmisiä, joille levyä kaupata. Drum n' bass -evankeliumin levitessä hitaasti ympäri maailmaa aika näyttäytyy nyt kypsänä myös tälle 13 vuotta sitten DJ:n uransa aloittaneelle lontoolaismiehelle.
Rakastamallaan Rhodes-sähköpianolla levynsä avaava ja muutenkin auliisti koristeleva LTJ Bukem osoittautuu sanansa mittaiseksi mieheksi. Lajille tyypillisesti kahden kiekon mittainen Journey Inwards ei osoittaudu miksikään drum n' bass -julkilausumaksi, vaan rytmimusiikkia auliisti tutkivan taiturin paikoin hyvinkin jännittäväksi seikkailuksi. Mutta tässä laveudessa piilee myös sudenkuoppa, johon 32-vuotias näkijä väistämättä pariin otteeseen putoaa. Vaikka drum n' bass -väki kilpaa ja kirkasotsaisena selittääkin sitä, miten he haluavat tehdä musiikkia puhtaalta pöydältä ilman rajoja, toivo siitä että kuulijat jaksaisivat seurata jokaista aivoitusta on ehkä liikaa. Vaikka sci-fi antoikin aikanaan erinomaiset mahdollisuudet novellikerronnan uudistamiseen, ei Harlan Ellisonin tai Philip K. Dickin pöydiltäkään pelkkiä timantteja putoillut.
Paria lääperömpää soulrallatusta ja williamorbitmaista turhaa äänitapetointia lukuunottamatta Journey Inwards kertoo LTJ Bukemin olevan edelleen tärkeä peluri siinä pienessä kärkiporukassa, joka määrää drum n' bass -kaapin paikan. Parhaimmillaan levykaksikko esittäytyy huiluin kukitetuissa 70-lukuisissa tunnelmoinneissaan, jotka kuulostavat lähinnä siltä kuin Stevie Wonder (onnea vaan!) olisi vanhoilla päivillään ryhtynyt breakbeat-artistiksi.