Muun muassa All Night Long (All Night)-, Hello– ja Say You, Say Me -hiteistä tunnettu Lionel Richie vietiin sairaalaan viime lauantaina suoraan laulajan St. Louisin -keikalta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä TMZ.
Keikalla olleet kertoivat Richiellä olleen keikan lopussa vaikeuksia. Hän joutui laulamaan setin viimeisen kappaleen tuolilla istuen.
TMZ:n lähteiden mukaan Richie kirjautui keikan jälkeen sairaalaan testattavaksi ja tarkkailtavaksi ”kaiken varalta”. Richien epäillään kärsineen nestehukasta. Laulajan odotetaan pääsevän pois sairaalasta tänään tiistaina.
77-vuotiaalla Richiellä on ollut aiemminkin kesällä terveyshuolia. Kesäkuun 24. päivä laulaja joutui keskeyttämään keikkansa Minnesotan St. Paulissa ja hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Richie joutui perumaan seuraavat kaksi sovittua keikkaansa, mutta palasi taas lavoille 30. kesäkuuta.