Kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaa, kun Lucinda Williams laulaa helposti tunnistettavalla, ainutlaatuisella tyylillään: ”I’m 57, but I could be seven years old.” Laulu on nimeltään Copenhagen, ja siinä laulajatar jättää viimeiset jäähyväiset edesmenneelle managerilleen. Ajan armoton ratas raksuttaa eteenpäin, ja pian meistä kaikista on vain muistot jäljellä.
Don Wasin ja vanhan luottomiehen Eric Liljestrandin tuottama Blessed-albumi vain vankistaa Lucinda Williamsin asemaa herkkätuntoisena, kaiken itsestään antavana laulajana ja lauluntekijänä. Esimerkiksi Soldiers Song käsittelee pasifistista teemaansa poikkeuksellisen tarkkavaistoisesti: se onnistuu koskettamaan kuulijaa ja tekemään sen sortumatta tyhjään saarnaamiseen, tuohon sodanvastaisen lauluperinteen pahimpaan perisyntiin.
Esityksen kruunaa Elvis Costellon tyylitajuinen, hienovaraisesti etenevä ja ikään kuin mietiskelevä kitaran soitto. Costello vetäisee muutenkin kaikki pisteet kotiin parilla armottoman vimmaisella kitarasoolollaan (Seeing Black, Convince Me).
Kokonaisuutena Blessed nousee Lucinda Williamsin vuonna 1998 tekemän Car Wheels On A Gravel Road -klassikon tasolle. Tämä on suoraan lämpimästä sydämestä syntynyttä täysipainoista musiikkia, americanaa parhaimmillaan.
