Avoimesta rakastumisestaan ja uuden hunajaisuuden korostuksista huolimatta Lucinda Williams on ytimekäs “aikuinen nainen”, jonka ääni tremoloi ja vakuuttaa niin kuin ennenkin. Hartaimmat surumieleiset laulut ovat jääneet tällä erää pöytälaatikkoon, mutta miksikään teinijuuliaksi tai poppikottaraiseksi Williams ei toki muutu. Samalla tutulla särmällä hoituvat lemmentunnustukset, varsinkin sähkökitaralla karhennettu aloituskappale Real Love tai parisuhteen yhteiskunnallisia heijastuksia ihmettelevä Plan To Marry. AC/DC-laina It’s A Long Way To The Top on täysin vakava omakohtainen tulkinta rock-elämän kovuudesta.
Slovareissa riittää tunnejanoa ja aina vetoavasti särkyvää laulutulkintaa. Tears Of Joy on tunneskaalalla yhtä vahva kuin murheen tai voimattomuuden kyynelvuo. Halusi tai ei, Lucinda jakaa tunteensa lähes tunkeilevan avoimesti kuulijansa kanssa kulmikkaan sähköistetyn folkbluesin ja jopa gospelin keinoin. Sitä ei kannata kavahtaa, sillä jo toisella kuuntelulla istunto muuttuu tutummaksi ja läheisemmäksi. Pelkistetymmät kertosäkeet iskostuvat mieleen (Well Well Well) ja vapaammin kirmailevia kitarakuvioita huomaa seurailevansa mielellään.
Mielenrauhaa valavat levollisimmat sävellykset. Perättäiset If Wishes Were Horses ja Elvis Costello -duetto Jailhouse Tears linkittävät albumin kiinteästi laulajan hienoimpiin levyihin.
