Maailma sylissä mutta toinen jalka pimeydessä – Dxxxa D on jazzin kuvainraastaja

Dxxxa D & Nukkehallitus
MÄÄÄN
Helmi Levyt

Spiritual jazz on hieno laji. Vapaa improvisaatio yhdistettynä epämääräiseen, itään kallellaan olevaan ja maailmoja syleilevään henkisyyteen on puhdasta herkkua.

MÄÄÄN on spiritual jazzin irvikuva – parhaalla mahdollisella tavalla. Dxxxa D on disruptiivinen ja öljyisyydessään liukas hahmo, joka ei kerro mitään itsestään suoraan vaan kiertoteitse. Tarinat tulvivat nykyajan ärsykkeitä säälimättömästä hillotolpasta 47-vuotiaana eronneeseen, itsetuhoiseen copywriteriin. Tästä on transsendenssi kaukana.

Bändillä on ainakin yksi jalka pimeydessä, kenties osittain samassa jossa Miles Davis vietti 1970-luvun ensimmäisen puoliskon. Nukkehallituksesta kuitenkin paistaa läpi eurooppalaisuus samalla lailla kuin vaikka Peter Brötzmannista ja levyn viimeiselle sivulle tultaessa bändi referoi jo Mika Rättöä.

Sivuhuomiona: Dxxxa D & Nukkehallitus vuoden 2006 Uuden Musiikin Festivaaleilla on yhä yksi parhaita näkemiäni keikkoja.

Nukkehallitus on Suomen paras free-bändi ja Dxxxa maamme omintakeisin räppäri. Mikä voisi mennä vikaan? Ei mikään tai kaikki, perspektiivistä riippuen. Kumpikin vaihtoehto toimii. Kympin levy. Tai nollan.