MAGNUS CARLSON: Ett kungarike för en kram

Englanninkielistä mahtipontista melankoliaa kolme levyllistä tehneen Weeping Willowsin laulaja liikkuu toisella soolollaan varsin toisenlaisissa tunnelmissa. Yksin Magnus tekee pienimuotoista, melodista ja pirteää poppia.

Tätä levyä on mahdoton arvioida ottamatta puheeksi The Smithsiä. Eggstone-yhtyeen avulla Magnus on nimittäin tehnyt tyylipuhtaan ruotsinkielisen The Smiths -pastissilevyn. Kaikki on niin Morrissey-Marria biisirakenteita, laulumelodioita ja fraseerausta myöten. Levyn nostaa pinnalle kaksi seikkaa: ensinnäkin mukana on monta hienoa sävellystä, ja toiseksi hän laulaa ruotsiksi. Englanniksi tehtynä tämä olisi jo liian paksua. Suhtautumista helpottaisi vielä varmuus siitä, että Magnus on tehnyt kunnianosoituksen avoimesti. Voiko tällaista tehdä tiedostamattaan?

Joka tapauksessa Magnus tekee pastissin taitavasti, omaksuen tyylin täydellisesti kopioimatta kuitenkaan suoraan mitään tiettyjä biisejä. Eikä levy sentään aivan pelkkää The Smithsiä ole, esimerkiksi hieno Elin rokkaa paljolti ensilevyn Kentin malliin. Jag ber digksi ruotsinnettu Four Seasonsin sielukas Beggin´ on niin eri maata muun levyn kanssa, että ei oikeastaan sovi levylle kovinkaan hyvin.

Levy kaatuu pahemmin juuri siinä missä se ei saisi kaatua. The Smiths muistetaan pitkälti Morriseyn oivaltavan sarkastisesti kommentoivista teksteistä, mutta Magnuksella ei ole meille muuta asiaa kuin "Nånstans sitter någon och längtar efter dig". Nånstans tuntuu suorastaan pilkalta esikuvaansa kohtaan.

Toinen levyn ongelma on se, että sen ansiot ovat oikeastaan pelkästään suhteessa johonkin muuhun, joko samanlaisuutena tiettyyn brittipopyhtyeeseen tai erilaisuutena Magnuksen omaan yhtyeeseen. Viittaustensa lisäksi levy ei ole paljoakaan.