MAGYAR POSSE: Kings Of Time

MAGYAR POSSE
Kings Of Time
Verdura

Kun Magyar Possen albumidebyytti We Will Carry You Over The Mountains ilmestyi toissavuonna, muistan tulleeni bändin nimestä assosioituneeksi jokseenkin näin: lauma hiphoppareita myöhäisemmässä teini-iässä, jonka riimeissä haiskahtaa halvan unkarilaisen valkoviinin inhottava katku. Kun sitten kuulin kyseisen levyn, tajusin mielleyhtymäni olleen yhtä kaukana todellisuudesta kuin kehno valkkis on hienoimmista vuosikertaviineistä.

Magyar Possen uuden Kings Of Timen seitsemällä kappaleella ei ole nimiä – levy sisältää kansivihkosen sijasta neljä kaksipuolista korttia, joissa jokaista biisiä edustaa oma kuvansa. Arvattavaksi jää, onko porilainen posse ottanut vaarin toimitussihteeri Alangon debyyttiarviosta (kts. Soundi 11/2002) vai kohottanut hattua Sigur Rósille; sitäkin intensiivisemmästä kuuntelukokemuksesta ei raitojen anonyymius kuitenkaan ryövää himpun vertaa. Se, että yhtye soittaa instrumentaalimusiikkia sallii mahdollisuuden ehkä hieman yksinkertaisemmallekin selitykselle: viitekehyksien nimeäminen menettää merkityksensä musiikin sanattomuudessa. Tässäkin tapauksessa kvintettiin usein yhdistetty elokuvallinen ilmaisu pikemminkin vain korostuu.

Kings Of Time -kokonaisuus on kuin kappale parasta film noiria, jonka alkuteksteistä voisi yhtä hyvin olla bongattavissa niin Ennio Morricone kuin Stereolab. Metallisen äänivallin alta kumpuaa akustinen kitara, jota hetken kuluttua koristaa ihmisääni. Olo on kuin kuuntelisi Morriconen säveltämää Sacco E Vanzetti -elokuvan ääniraitaa kunnes nopea leikkaus siirtää kohtauksen autioituneeseen western-kylään, jonne taistelusta palanneet ratsastajat saapuvat viimeisen kerran.

Kaikki tehokeinot ovat käytössä vajaan viisikymmenminuuttisen "äänielokuvan" ajan; pianon runnominen kyynärpäätaktiikoin, epätoivoiset huudot säröefektin läpi, heleä kellopeli surullisen sointukierron keskellä, bolerorytmi melukaaoksen kuljettajana. Minkäänlaista tarkoituksellista shokkihakuisuutta ei levystä silti etsimälläkään löydä, vaikka kontrastit paperilla suurilta vaikuttavatkin. Tunnelma säilyy kauttaaltaan melankolisena ja, läpi villeimpien vaihdoksienkin, bändin draamantaju ei petä edes hetkellisesti. Kings Of Time on yksinkertaisesti pirullisen briljantti kokonaisuus, alusta loppuun.

Niin korkealentoista kuin materiaali ajoittain onkin, tuoksuvat Magyar Possen musisoinnissa kuitenkin juuri sopivassa määrin autotallin öljyt ja Stratocasterin kaulalle tippuneet hikipisarat. Kuten hienoimmissa viineissäkin, hapokkaan makuelämyksen ei tarvitse tarkoittaa kitkerää jälkimakua. Näin ollen, jos yhtyeen ensimmäistä levyä voidaan pitää etikettiin kuuluneena maistiaisena, vastaa Kings Of Time – porilaisten vasta toinen tuotos – jo karahvillista hienostoravintolan hintavimmista.

Olisi epäkorrektia olla nostamatta maljaa näille aikakuninkaille, aika kuninkaita kun ovat.